25.9.2011
Sunnuntaiaamu aukeni seesteisenä, taas kerran kuului rumpujen pärinää ja hälinää. Tänään on hyvä päivä kirjoittaa blogia.
Matleenan vatsapöpö hellitti sen verran, että perjantaina 23.9. oltiin taas harkassa. Aamu alkoi harjoittelun aikataulun suunnittelulla. Ensimmäinen kuukausi saatiin hoidettua, jonka jälkeen lähdettiin kentälle. Minä ja Matleena mentiin Isaacin kanssa käymään Melcomilla toisella puolella Accraa. Matka kesti 1h 20min, kahdella trotrolla ja yhdellä taksilla. Menimme sinne viemään papereita yhdelle naiselle, joka oli luvannut ottaa järjestöltä kaksi kummilasta. Vaan kuinkas kävikään! Kyseinen henkilö ei ollut paikalla. Joten käytimme aikaa ja rahaa täysin turhaan. Se harkkapäivä oli lyhyempi kaiken kaikkiaan.
Lauantaina 24.9. oli vuorossa Hannan tietopaketti ja kiertoajelu. Meidät käskettiin odottamaan kyytiä 8.30. Siellä me seisoimme ja odottelimme puoli tuntia, jonka jälkeen soitettiin sairaanhoitajille, joiden piti tulla meidän kanssa samalla kyydillä samasta paikasta. Sairaanhoitajat olivat saaneet aikataulusta eri tietoa kuin me ja he olivat tulossa paikalle vasta 10. Siinä kiehui sappi yhdellä jos toisella, odottelimme siis 1,5h yhteensä, jotta pääsimme lähtemään Hannan luo. Hannan luona tarjottiin vähän herkkuja ja puhuttiin asioista, joista oltiin puhuttu aiemminkin. Yhteisten kokemusten jakaminen oli kuitenkin jees.
Vähän ehkä masensi nähdä toisten sosionomiopiskelijoiden asumispuitteet. Paljon alkoi mietityttämään, miten erilaisista näkökulmista Ghana voidaan nähdä harkkapaikasta ja asuinpaikasta riippuen. Siitä riittääkin pohdintaa harkkaraporttiin.
Keskustelun jälkeen lähdettiin kiertoajelulle, Kaneshien läpi Jamestowniin, jossa syötiin kalliimmassa ravintolassa. Ei ollut mitään järkeä siinä, kun siihen meni ihan tuhottomasti aikaa. Me, jotka työskentelemme Jamestownissa ei kiertoajelussa ollut juuri mitään nähtävää, muuta kuin Hannan kotialue ja Kaneshie. Täytyy kehitysehdotuksia keksiä tätä käytäntöä varten, kun kerran koulu maksaa tuosta ”orientaatiopäivästä” kuitenkin. Oli kuitenkin kiva nähdä koko opiskelijaporukka, joka Suomesta on tänne eksynyt. Ja nyt tiedetään, että missä on kiva vartioitu ranta. Pitää katsoa, jos heti ensi viikonloppuna matkustaisi sinne rentoutumaan ja nauttimaan luonnosta.
Päivä jatkui kiireisenä kiertoajelun jälkeen. Vain vaatteiden vaihto ja trotrolla kohti lentokenttää, jossa oli tällainen varainkeruuilta, johon kuului muotinäytös ja Ghanan mittakaavassa suosittu Efya laulaja esiintyi. Varoja kerättiin siis kadulla asuvien tyttöjen hyväksi järjestölle nimeltä Circle Sisters. Asuintoverimme Tomin kanssa ilta oli vallan hauska. Tapasimme myös SCEFin asiakkaita, jotka olivat tulleet Isaacin kanssa katsomaan esitystä. Lähdimme heidän kanssa yhtä matkaa kotiin. Kotimatkalla näkyi LEPAKOITA! Ja apinan leipäpuu. Mietittiin, mikä osa puusta esittää apinaa ja mikä leipää... :D Ostettiin myös kunnon afrikkalaiset korvikset 12 cedillä. Ne rahat meni hyvään tarkoitukseen.
Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan. Tämä viikko on ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa. Turhautumista, surua, iloa, onnistumista, ärsyyntymistä, inhoa, idealistisuutta, pessimistisyyttä, ikävää, hauskaa...
Turhautumista on koettu harjoittelussa, kun tuntuu, että ei ole sanoja eikä ymmärrystä. Tuntuu, että näkemyserot ovat joissain kohtia todella suuret, liekö se johtuu siitä, että kieli ei vain riitä vai sitten jostain muusta. Yleisesti ottaenkin englantia pitäisi oppia hallitsemaan paremmin, jotta pystyisi kertomaan, paremmin selittämään itseään ja toimintaansa. Nyt tuntuu vain, että ei oikein tule kuulluksi ja ymmärretyksi. Haasteista ei tule pulaa, mutta sehän oli alunperinkin tiedossa. Ei muuta kuin hymyä huuleen ja nenä vastatuuleen!
