LOMA!
Loma alkoi perjantaina ja siitä alkoi tiukka suunnittelu ja soittelu, jotta päästäisiin katsomaan norsuja. Heti kuitenkin ilmeni, ettei päästäisi norsuja katsomaan, koska Molen motellissa oli täyttä. Siispä opaskirjat käteen ja suunnitelma uusiksi, kohti Voltaa siis lähtö. Sunnuntaina trotro starttasi kohti Akosomboa, jossa pysähdyimme ihmettelemään patoa. Pohdimme lähtisimmekö sisävesiristeilylle, mutta totesimme sen liian pitkäksi ja tyyriiksi. Akosombosta matka jatkui upeiden maisemien saattelemana kohti Ho:ta. Ho sijaitsee monen monituisten vuorien juurella ja sen ympäristössä kasvaa myös pomelopuita(miettikää miltä näyttää vesimelonin näköinen hedelmä puussa), mutta Ho:sta jatkettiin vielä matkaa Hohoeen, jossa lopulta majotuimme ensimmäiseksi yöksi. Majoituksessa oli ilmastointi, jonka jouduimme lopulta sammuttamaan, koska oli niin kylmä. :D Ja meillä oli myös mahdollisuus lämpimään veteen, joten aamulla oli vuorossa lämmin suihku monen viikon jälkeen. HAH!
Uskaltauduimme syömään Hohoen jänniä katuruokia, pelottomana ghanalaisena Matleena söi riisiä ja tulista pippurisoosia sormin suoraan pussista Hohoen kaduilla ja Jenna ja Emmi ostivat arveluttavia lihavartaita ja makkaraa. NAM! Hohoen kaduilla näimme myös elokuvan hurjat korppikotkat, jotka vaan hengaili paikallisten kanssa sulassa sovussa. Se oli aikamoista. Ja taisipa joku paikallinen vähän lihaakin niille heittää murkinaksi. Hui! Illalla majoitukseen mennessä näimme myös tulikärpäsiä (tai jotain vastaavia), joita oli kymmenittäin yhdellä niityllä. Se oli mieletön näky.
Maanantai-aamuna lähdimme kohti Wli-putouksia. Sadekausi oli päällä ja uskoimme, että putouksilla saattaisi muutama tippa jopa olla vettä. Sademetsän läpi kävellessämme nautimme upeista luonnon äänistä ja siitä, ettei liikenteen melua kuulunut missään. Matkalla putouksille näimme ananaskasvin (se oli mielettömän söötti!), kaakaopuun, banaanipuun, litsejä ja kymmeniä upeita perhosia.
Putouksille oli noin 30 minuutin kävely ja reilusti ennen puolta väliä putouksen äänet alkoivat kuulua hyvin selkeästi. Ja noin 100 metriä ennen putousta kävi hyvin selväksi, että vesiputous oli hyvin veden täyteinen. Olimme läpimärkiä vesiputouksen jälkeen, mutta oli se sen arvoista! Kasteltuamme itsemme Wli:ssä päätimme lähteä vielä nousemaan ylös, jotta näkisimme putoukset hieman eri perspektiivistä. Nousu oli melkoinen, mutta pääsimme katsomaan putouksia yli 300 metrin korkeudelta.
Putouksien jälkeen lähdimme kohti Monkey Sanctuary nimistä paikkaa, joka on siis kylä, jossa apinat ja ihmiset ovat aikanaan asuneet sulassa sovussa yhdessä, koska apinoiden uskottiin olevan pyhiä. Kristinuskon tullessa kuitenkin apinoiden pyhyyteen ei enää uskottu ja tarvittiin yksi kanadalainen, joka kertoi apinoiden tärkeydestä näille kyläläisille. Nyt sitten kylä tienaa niillä apinoilla. Illalla saavuttuamme, söimme vain päivällisen ja vetäydyimme majoitukseen odottamaan aamua. Yritimme huijata banaaneilla apinoita tulemaan majoituksemme pihaan, mutta saimme ystäväksemme vain vuohia. Aikamoinen ukkosmyrsky iski myös lähelle kylää ja saimme ihmetellä ilman sähköjä salamoiden tanssia pikimustalla taivaalla. Vettäkin satoi ihan urakalla. Aikamoinen Afrikka-elämys.
Vessassa käyntikään ei ollut helppoa (meillä kuitenkin oli vessa), sillä vessassa vaani jos jonkinmoista öhkömönkiäistä. Oli peukalon kokoista sirkkaa ja kämmenen kokoista perhosta. Ötököitä tuli siis nähtyä melko lailla enemmän kuin kaupungissa. Aamulla kuitenkin kuudelta oli ohjelmassa apinoita ja sademetsässä kävelyä. Banaanit mukana lähdimme kulkemaan kylän poikki metsän laitaan, jonne lauma apinoita oli jo saapunut odottamaan. Se oli hurjan hienoa, nähdä mona-apinoita niin läheltä, syöttää niitä ja koskea niihin. Vietimme (oppaan mielestä ehkä liian) kauan syöttäen apinoita ja ihmetellen niiden ilmeitä ja olemusta. Siitä jatkoimme sademetsään. Kierroksen jälkeen saimme aamupalan (tylsän länsimaalaisen) tosin teevesi oli kuulemma sadevettä. Matleena ja Emmi jättivät teen juomatta, kun Jenna ja Tomi urhoollisesti joivat herkullisen sadevesiteen (ja vielä ollaan elossa).
Tämän jälkeen ennen huoneiden luovuttamista vapaa-aikaa oli, joten päädyimme koittamaan onneamme, josko tapaisimme apinat vielä uudestaan. Menimme hieman eri paikkaan ja tapasimme teiniapinoita toistakymmentä. Ne olivat huomattavasti arempia kuin aamulla tapaamamme lauma, mutta uteliaita, joten pääsimme syöttämään niillekin banaania. Nämä yksilöt eivät kuitenkaan juurikaan kädelle tulleet loikkimaan toisin kuin aamuinen lauma. Kaiken kaikkiaan Monkey Sanctuary oli kokemisen arvoinen paikka.
Tästä matkasimme kohti kotia Ho:n kautta, johon minä ja Matleena ajattelimme jäädä vielä yhdeksi yöksi. Ajatuksena oli ottaa rentouttava päivä uima-altaalla auringosta nauttien. Vaan kuinkas kävikään! Vettä satoi kaatamalla eikä oikeastaan ollut houkuttelevaa jäädä Ho:hon hotelliin vain hengailemaan, joten lähdimme Tomin ja Emmin perässä kohti Accraa seikkailtuamme Ho:ssa noin neljä tuntia ihan keskenämme. Se oli hauskaa, turhauttavaa ja jänskää. Kotiuduimme siis tiistai-iltana. Päätimme, että johonkin olisi vielä päästävä ennen Moleen lähtöä.
Keskiviikko aamun valjetessa Accrassa oli satanut koko yön vettä. Mietimme jaksaisimmeko lähteä yhden yön reissulle Ada Foahiin, mutta päädyimme jäämään kotikonnuille. Ajoimme trotrolla läheiselle La Palm Hotellille, jossa oli uima-allas. Nautiskelimme päivän siellä, käräyttäen kankkumme. Mutta oli se sen arvoista. Hieman luxusta.
Lauantaina Millan ja Johannan pitäisi tulla meille yökylään ja meidät suomalaiset on kutsuttu Osuun Halloween-juhliin. Sunnuntai-aamuna pitäisi STC:n BUSSIN(ei siis trotron) startata kohti Tamalea, jossa viivymme yhden yön. Siitä seuraavana aamuna Moleen, jossa olisi tarkoitus viettää kaksi yötä. Pitäkää peukkuja pystyssä, että niitä norsuja näkyisi. (Muuten ei ole kuulemma kotiin asiaa, jos ei ole valokuvamateriaalia niistä).
Mutta loma jatkuu, olemme päivittäneet kuvamateriaalia!!! Tsau!
