Sori vaan, mutta täällä aika rientää ihan tosi kovasti eikä oikeen tahdo ehtiä päivityksiä kirjottaan. Olemme pahoillamme. Tässä kuitenkin tiivis paketti viime viikosta.
Lauantaina oli harjoittelussa tapahtuma, joka ei mennyt aivan kuten oli suunniteltu. Emme tosin kovasti halua tuota päivää miettiä, joten en ehkä siitä turhan pitkään jaarittele. Sanonpa vaan, että päivä oli pitkä, raskas ja kuumensi tunteita aika lailla. Lopulta kuitenkin lapset nauttivat, ne 40, jotka paikalle eksyivät. Päivästä kuitenkin selvittiin ilman ruumiita. Ja lapset oli ihania! Lasten oikeuksista saattoi jäädä jotain mieleen heillekin.
Mutta sunnuntai... Ensi kosketus todelliseen Afrikkaan, lähdimme aamulla suorittamaan retkeä kohti Shai Hills -nimistä paikkaa. Kahdella trotrolla matka taittui sutjakasti ja apureita meillä riitti, jotta määränpäähän päästiin. Paikan päällä otettiin opas ja suunniteltiin sopiva paketti itsellemme ja sitten lähdettiin patikoimaan. Ensin ihan lähellä olevia paviaaneja katsomaan, jopa syöttämään. Nähtiin myös aitauksessa olevia strutseja. Sen jälkeen alkoi todellinen retki. Ensin jaetulla taksilla puiston toiselle portille (jaetussa taksissa matkusti jo ennen meidän ryhmää kaksi, meidän jälkeen autossa oli kuskin lisäksi 8, onneksi opas meni takakonttiin). Tästä matka jatkui jalan, vain 3km luolalle ja siitä sitten matka jatkuisi eteenpäin.
Kun lähdimme kävelemään kello oli noin 11. Olimme sisämaassa, jossa merituuli ei henkäile, ei sitten yhtään. Matka oli aika tuskainen, varsinkin, kun matka oli melko varmasti enemmän kuin 3km. Eikä varjoa missään! Maisema tosin oli upea, kuulimme apinoiden ja eksoottisten lintujen ääniä savannin laitamilla olevasta metsästä. Kun vihdoin pääsimme ensimmäiselle levähdyspaikalle olimme aika uupuneita ja jo tässä vaiheessa tajuamme, ettei mukana oleva vesi tule riittämään. Matka kuitenkin jatkui puiden varjoista kohti luolaa, jossa on aikanaan asunut kokonainen heimo. Tuossa luolassa näimme massiivisia toukkia ja kuulimme lepakoiden ääniä. Paikka oli mahtava.
Luolalta matkamme jatkui kohti Jylhäkalliota, sielläkin oli asunut joku heimo (tarkennus, paikan nimi ei ollut jylhäkallio, mutta siltä se näytti ja nimeä en muista). Jylhäkalliolle päästäksemme piti kuitenkin ylittää viiltävä savanniheinikko, tähän asti kun olimme päässeet liikkumaan tietä pitkin. Ennen oppaan ehdotusta heinikon läpi oikaisusta hän oli ystävällisesti kertonut erilaisista käärmeistä, joita heinikossa asusti. Hetken oppaan kanssa keskusteltuamme ja todettuamme, että tämä olisi todellakin oikotie ja toista reittiä emme luultavasti jaksaisi kiertää, lähdimme halkomaan heinikkoa. Sen jälkeen hikivesi tuntui hyvältä säärissä, kun sääret olivat täynnä pieniä haavoja. Emmehän me olleet osanneet varautua pitkillä housuilla, eikä siellä kyllä olisi sellaisia voinutkaan pitää.
Pitkä taival oli kuitenkin vaivan arvoinen, maisema Jylhäkalliolta oli mieletön. Ainoa miinus oli, että olimme varanneet oppaan vain rajalliseksi ajaksi ja opas pyrki pitämään tästä kiinni. Joten Jylhäkalliolle emme saaneet jäädä nauttimaan maisemasta liian pitkäksi aikaa. Jylhäkallion jälkeen alkoi loputtomalta tuntuva matka kohti puiston porttia. Tässä vaiheessa meillä oli enää tuskin yhtään vettä ja jokainen meistä kärsi jonkin asteisesta nestehukasta. Kaikesta huolimatta selvisimme puiston portille, jossa odotti iloinen yllätys. Kuljetuksen järjestäminen oli lähes mahdotonta. Siellä me janoiset, väsyneet istuimme ja ihmettelimme, kun kaikki autot ajoivat ohitsemme edes aikomatta pysähtyä. Vajaan puolen tunnin epätoivoisen liftaamisen tuloksena eräs ystävällinen herrasmies otti meidät kyytiinsä eikä pyytänyt edes maksua.
Shai Hillsistä selvittiin ja pääportille päästyämme pääsimme myös hakemaan vettä. Meillä kävi myös hyvä tuuri ja saimme suoran trotron Accraan. Kokemus oli kasvattava ja ennen kaikkea upea. Kaikki mitä valo koskettaa ei ole minun, mutta ei se kyllä ollut Simbankaan. Valitettavasti eläimistöä ei tuolla hirveästi näkynyt, vaikka kuulemma antilooppeja siellä asustaa (niinhän ne valehtelee).
Maanantaina suuntasimme taas kerran Osuun, jossa yritimme löytää uusia hienoja vaatteita! Jenna ja Emmi päätyivät tilaamaan vaatteet eräältä ompelijalta, ja lopputulos oli mitä mainioin eikä hintakaan päätä huimaa. Matleena osti myös todella upean mekon sinä päivänä. Emmi kokeili päivän aikana ainakin 100 mekkoa, mutta mikään ei miellyttänyt siinä mitattiin kyllä monen ihmisen kärsivällisyyttä :D Ehkä Emmi vielä löytää sopivan kankaan josta saa mekkonsa teetettyä. Toisilla ei tälläistä ongelmaa ole. Ongelma on lähinnä se, että miten osata valita kaikista kivoin mekko.
Keskiviikkona oli vihdoin aika lähteä työkaverin Paulin kanssa viettämään iltaa, niinpä valmistauduimme iltaa varten syömällä tonnikala valkosipulikastiketta ja spagettia ja joimme paikallista olutta. Paul saapui vihdoin meille ja pääsimme lähtemään kohti Tawala rantaa, jossa olisi tiedossa hurjat reggaejuhlat. Olimme paikalla kuitenkin niin aikaisin, ettei väkeä ollut juuri yhtään. Jes! Sitten Paul katosi juttelemaan jonkun ystävänsä kanssa bisneksistä ja me tytöt olimme melkein valmiita lähtemään kotiin. Asiaa ei auttanut se, että musiikki soi niin kovalla ettei keskustelu oikein luonistunut. Paul onneksi palasi seurueeseemme ja pian lähdimme katsastamaan muita mestoja. Kävimme yhteensä neljässä eri paikassa, joissa mistään emme viihtyneet kovin kauaa. Väsymys alkoi painaa, koska päivä oli tapansa mukaan alkanut kuudelta. Niinpä päätimme lähteä kotiin melko lailla puoli 12 aikaan. Otimme taksin, joka joutui aseratsiaan. Meidät matkustajat siis taskulamppujen valossa tarkistettiin aseiden varalta. MITÄ? Sellainen keskiviikko.
Loppuviikko onkin sitten jo historiaa. Nyt tuli aivan liian pitkä päivitys, koska allekirjoittaneet ei ole jaksanu kirjottaa. Nyt meillä sitten alkoi kahden viikon loma. Lähdemme heti huomenna Voltalle ihmettelemään vesiputouksia ja sen semmoisia, sen reissun jälkeen toivottavasti saadaan heti päivitettyä kuvia yms. Terkkuja sinne syksyiseen Suomeen, täällä nautitaan kesälomasta.
<3
