Tänään tj 9 aamua Ghanassa, tj10 aamua ennen kuin pääsee omasta sängystä heräämään. Viikko on ollut ja mennyt hurjalla vauhdilla. Itsenäisyyspäivää vietettiin Arjan luona Temassa, juhlissa oli mukana 8 muuta suomalaista opiskelijaa Etelän Diakit edustettuna sekä Ryttylän koulu, Metropolian edustajat valitettavasti kärsivät malariasta... Juhlat oli mukavat, syötiin kalaa, perunamuusia, kananmunakastiketta, oliiveja, fetajuustoa, ananasta, melonia, sipulia, tomaattia, kurkkua ja patonkia. Jälkkäriks syötiin korvapuusteja, joita Arja ja tytöt olivat meille leiponeet! Pullat tarjottiin suomenlipuilla koristeltuina! Ilta oli mukava, joten kiitos kaikille mukana olleille!
Alkuviikosta nähtiin pieni poika Bernard (hänestä voi lukea aikaisemmasta blogipäivityksestä) ja annettiin hänelle lahjoitustavaroista kengät, reppu, nalle, värikyniä, muutama paita ja lippis. Se poika, jonka tapasimme totisena yksin istumassa pippurit silmissään on tullut nauravainen poika. Hänet otettiin sairaalaan 2 kuukaudeksi, jotta hänelle pystytään tekemään kaikki mahdolliset testit ja hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kädet on ristissä, että poika pääsisi jonain päivänä kävelemään ja myös kouluun. Repun lahjaksi saatuaan vähäsanainen Bernard sanoi muutaman kerran ”school bag” osoittaen reppua, joka hänellä oli selässään. Liikuttavin tapaus koko harjoittelun aikana. Toivottavasti kuulemme hänestä vielä myöhemminkin.
Keskiviikko meni ansaitusti altaalla löhöillen ja torstaina pitikin taas sykkiä kovasti. Osussa oli hulinaa, kun meikäläiset viuhtoivat menemään ja yrittivät löytää kivoja asioita Suomeen tuotavaksi asti. Jenna on jo ihan hermoromahduksen partaalla, kun on tunnetusti niin huono lahjojen ostaja, ettei kaikille meinaa millään keksiä mitään... Mutta paljon on onneksi kuitenkin löytynyt tuliaisia. Osussa tuli myös nautittua mehubaarin antimista sekä italialaisen jäätelötiskin herkuista. Torstai-iltana saimme myös nauttia sähköttömyydestä ja ilta kului korttia pelaten kynttilän valossa joululauluja laulaen.
Harjoittelun päätyttyä annoimme yhdelle ystävällisimmistä pojista lahjoitusrepun ja muutamia kyniä ja vihkoja. Kyseinen poika on menossa senior high schooliin ja koulumaksuja tulee rutkasti lisää. Olisi ihanaa, jos pystyisi tukemaan poikaa taloudellisesti myös, mutta koska poika menee sisäoppilaitokseen ovat aloituskulut jo pelkästään noin 300 euroa... Kovin ristiriitaista, että meidän ”katulapsi”, jolla rahaa ei ole liiaksi päätyy menemään sisäoppilaitokseen, joka on kustannuksiltaan kalliimpi. Hmmh... Harjoittelun päättymisen kunniaksi kävimme syömässä mukavassa ravintolassa ja harkkaohjaajamme riemullisena täytti meidän palautelappuja. Paljon hyviä keskusteluja käytiin vielä tuon ruokailun aikana erilaisista kulttuuriin liittyvistä ongelmakohdista ja meidän kulttuurien törmäyskohdista. Nyt harjoittelu on kuitenkin virallisesti ohi. Vuorossa olisi vielä muutamia vierailukäyntejä, jotta tunnit saadaan täyteen.
Lauantai aamuna menimme tapaamaan ystävämme perustamaa järjestöä, joka myös auttaa lapsia pääsemään ja pysymään koulussa. Hänellekin lahjoitimme muutaman repun ja kyniä. On tuntunut tosi hankalalta antaa tavaroita, kun ei ole päässyt kunnolla tutustumaan kaikkiin lapsiin. Ei ole tullut sellaista tunnetta, että tietäisi, kuka oikeasti näitä tavaroita tarvitsee. Se on aika raskasta. Varsinkin, kun tietää tarpeen olevan kova monella, mutta moni lapsi, joita harjoittelussa tapaa omaa työssä käyvät vanhemmat ja reput he saivat juuri isossa tapahtumassamme. Melkoinen pään vaiva tämä tavaroiden lahjoittaminen. Mutta on niitä annettu ja tiedetään mihin loputkin laitetaan. SCEF järjestää joulutapahtuman, johon suuri osa tavaroista päätyy. Joten ISO kiitos vielä kerran kaikille tavaroita lahjoittaneille!
Eilen vietettiin Tomin läksiäisiä hänen jalkapallojoukkueensa kanssa Nimassa. Se oli aikamoista, kun meidät kaikki oli kutsuttu ja meitä pidettiin kunniavieraina. Syötiin kotitekoista ruokaa: keitettyä plantainia ja jotain ihme soosia sen kanssa. Jenna tykkäs ihan tosi paljon, muiden mielestä se soosi oli aika tulista... Juhla herätti paljon ajatuksia. Me tytöt ollaan nähty kuitenkin sitä joukkuetta melko vähän ja siitä huolimatta myös meille oli läksijäislahjoja. Se tuntui omituiselta, kivalta, mutta silti jotenkin tosi väärältä. Kulttuurieroja, kulttuurieroja. Vielä enemmän hämmensi, kun jalkapallojoukkueen kapteeni soitti Tomille vielä illalla ja kertoi meidän tyttöjen olevan hyviä ihmisiä. Ja poika on vasta kuitenkin korkeintaan 12 vuotta vanha. Hmmh...
Tänä aamuna oli vuorossa kauan odotettu, pelätty ja toivottu kirkko. Se oli aikamoinen pettymys. Papin puheesta en saanut juurikaan mitään selvää, naapurikirkon ylistys raikui niin kovana, ettei pahemmin senkään puolesta kuullut ja tuli myös vähän sellainen olo, että ruoho on aidan toisella puolella vihreämpää. Unelmissa olleesta afrikkalaisesta gospelmessusta tämän aamuinen oli kaukana. Eikä ollut edes ehtoollista. Tytöt kertoivat jälkeen päin, että osassa paikoista ehtoollista jaettiin vain joka toinen viikko. Taas yksi syy palata Afrikan mantereelle: oikeaan afrikkalaiseen gospelmessuun pääsy.
Kaiken kaikkiaan viikko on kuitenkin ollut kivaska. Lähdön hetki lähestyy ja se herättää ristiriitaisia tunteita. Monta asiaa vielä kokematta, mutta kotiin on jo ikävä. Tästä lämmöstä luopuminen on kyllä yksi rankimpia juttuja, pitää taas pukea kasa vaatteita päälle. YÄK! Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan. Aikataulu on nimittäin täyteen buukattu menoa, viimeisiä lahjuksia pitäis löytää ja vähitellen jättää hyvästit Ghanalle. Tomi lähtee torstaina, sekin pitää hyvästellä. Katsotaan paljonko itkua ja minkä verran naurua seuraava viikko tuo tullessaan.
<3
